Every corner of the universe has a story to tell, but there is no greater than that of humanity

Olen viettänyt tämän Joululoman pitkälti katsomalla "Earth Final Conflict" sarjaa. Tämä sarja tuli Suomessa aikoinaan Sunnuntai-aamupäivisin joskus vuosituhannen taitteessa enkä silloin oikein saanut sarjasta otetta, koska katsoin yhden jakson sieltä, toisen täältä. Nyt, koko sarjan nähtyäni fanitan sitä armottomasti!

Näin henkevännäkoistä otusta ei heti uskoisi lajin edustajaksi, joka ihmisiä kehittyneemmästä fysiologiastaan, tekniikastaan ja kyvyistään huolimatta onnistuu ryssimään itsensä sukupuuttoon. Taelonin ovat monella tavalla kiehtova laji - toisaalta lahjoittavat ihmisille paljon tekniikan ja lääketieteen saroilla, toisaalta käyttävät kaikkia noita lahjojaan kiusatakseen ihmisiä. Toisaalta he saarnaavat joka välissä ihmisille näiden julmuudesta ja omaa lajia vastaan käydyistä sodista - toisaalta ovat itse sodassa lähes koko universumin kanssa

ja laittavat muut lait, myos ihmiset, sotimaan puolestaan. Toisaalta heillä on "yhteistietoisuus" ja toisaalta he puukottavat toisiaan selkään joka välissä. Taelonit ovat suorastaan herkullisen varmoja omasta erinomaisuudestaan ja varsinkin heistä fanaattisimman, Zo'orin käytostä, ilmeitä ja elekieltä oli hauska seurata, hänelle kun tuotti suuria vaikeuksia pitää yllä hyväntahtoisen ihmiskunnan pelastajan roolia vaikka hän kaikista taeloneista eniten omasi ihmistyyppistä individualismia ja vallanhimoisuutta. Yhtä sulavaa sormiliikkeiden käyttämistä tunteita kuvastamassa en ole muuten nähnyt muualla kuin 1700-luvun hovikulttuuriin liittyvissä näytelmissä.

Taelonit olivat ehdottomasti sarjan kiehtovinta antia ja viimeisen tuotantokauden avoimemmin agressiiviset atavukset eivät olleet läheskään yhtä

viihdyttäviä vieraita. Myos ihmisten kohdalla henkilohahmot olivat kovasti mieleeni. Vastarintataistelijat, kollaboraattorit, sotilaat ja siviilit olivat persoonallisia sekä ysärivaatteineen, että luonteineen, henkilokaartin suhteen oli onnistuttu hyvin siinä, että kaikki olivat inhimillisiä hyvine ja pahoine puolineen, vahvuuksineen ja heikkouksineen, ilman, että sarja sortui nykyään suosittuun "dark and edgy"-kuoppaan jota henkilohahmot nykyään mielellään kansoittavat. Lisäksi henkiloiden rohkeutta ja neuvokkuutta oli helppo ihailla ja tsempata niin sankareita kuin pahiksiakin. Jopa viihteen suurimmat pahikset - suuryhtioiden johto - oli kuvattu monitahoisesti, sekä ahneina ja häikäilemättominä, että ihmiskunnan asialla olevina, joskus jopa samaan aikaan.

Aivan kuin vuosituhannen vaihteessa sarjaa

seuratessani, oli nytkin suosikkini kuitenkin krooninen selkäänpuukottaja ja takinkääntäjä Sandoval johon ihastuin kovasti ja joka ei pettänyt odotuksiani edes kuolinhetkellään. Hänkään ei ollut aivan puhdas pahis tai ainakaan ei osannut päättää haluaisiko jäädä historiaan koko ihmiskunnan pelastajana vai tuhoajana. Melkoinen yli-ihmiskompleksi joka tapauksessa. Ne kohtaukset, jossa hän ja Zo'or juonittelivat milloin muiden pään menoksi ja milloin toisiaan vastaan olivat sarjan parasta antia ja tarjosivat dialogia minuun makuuni. Zo'orin uhkailuun lähestyvästä teloituksestakin hän vastasi "Se olisi strateginen virhe

sinun osaltasi".

Sandoval mon amour! (tässä kuvassa yrittämässä pomonsa salamurhaa)

Tunnelmaltaan, pointiltaan ja sanomaltaan

tämä sarja oli miljoona kertaa enemmän minun makuuni kuin vaikka Battlestar Galactica. Sen ihmiskuva oli, ihmisten jatkuvasta kusipäisyydestä huolimatta, hyvin optimistinen. Vaikka teknologia toi useammalle maailmalle, myos Maalle, suunnatonta tuhoa, ihmiset käyttivät myos vihollistensa teknologiaa hyväkseen sen sijaan, että olisivat ajaneet kenenkään alusta aurinkoon. Tavalla tai toisella ihmisten selviytymisvietti, älykkyys, sopeutumiskyky ja individualismi aiheutti tilanteen, jossa paljon kehittyneempien lajien valloitusideat eivät menneet milloinkaan suunnitelmien mukaan ja lopulta muidenkin lajien pelastus riippui ihmisistä, joita Zo'or kutsui mielellään termillä "sub-species"