Luen goottiromaanien kirjoittajien elämänkertoja ettei muiden tarvitsisi

Goottilaiseen kirjallisuuteen tutustuessa tutustuu myös aika eksentriseen porukkaan. Lukija törmää  mielenkiintoiseen arkkitehtuuriin, skandaaleihin, juoruihin ja jopa murhaan. Olen lukenut niin vakavasti otettavaa tutkimusta, camp-henkistä hehkutusta kuin anakronistista psykoanalyysiakin (oman professorini kynästä muuten) ja koonnut melkoisen määrän anekdootteja ensimmäisen aallon goottilaisen kauhun kirjoittajista, jotta muiden ei tarvisi lukea heidän elämänkertojaan:

Horace Walpole

Horace Walpole 1717-1797 on kauhukirjallisuuden isä (Otranton Linna), pääministerin poika, eksentrinen (pienen) linnan herra, taidehistorioitsija, loputon tiedonlähde 1700-luvun kulttuuriin ja politiikkaan liittyen ja, hienoa kyllä, tavallaan myös trollikulttuurin edelläkävijöitä. Itse ainakin arvostan sitä, miten hän lietsoi halveksimansa Rousseaun vainoharhaa väärennetyllä kirjeellä ja miten hän kutsui naisasianaista Mary Wollstonecraftia "hyeenaksi alushameissa" Ranskan vallankumoukseen liittyvän flamewarin aikana. Professorini kirjoittaman elämänkerran mukaan hän oli homo, mutta muut ovat veikanneet myös aseksuaalisuutta. Varmaa on vain, että hän piti enemmän koiristaan kuin ihmisistä ja sotkeutui loputtomiin riitoihin milloin kenenkin aikakauden nimihenkilön kanssa ja kävi aivan valtavaa kirjeenvaihtoa jossa jälkipolvilla on ollut tutkimista.
Horace Walpole rakensi itselleen goottilaisen pikkulinnan nimeltä Strawberry Hill ja kokosi itselleen valtavan kokoelman taidetta ja kuriositeetteja jotka hänen sukunsa perillinen 1800-luvulla myi silkkaa ilkeyttään valtavassa huutokaupassa.
Eräs Yalen yliopiston akateemikko hurahti Walpoleen 1950-luvulla ja omisti elämänsä tämän kirjallisen materiaalin keräämiselle. Yalen nettisivuilla on nykyään koko Walpolen kirjeenvaihto (tuhansia kirjeitä) sanahaulla, jota suosittelen vilpittömästi. Ilkeyksien, onelinereiden, nokkavien kommenttien ja paatoksellisen vuodatuksen määrä on lähes loputon. Olen itsekin fani, vaikkakin vähän tahtomattani.


Clara Reeve (1729-1807), oli papin tytär ja sisartensa ja äitinsä kanssa elänyt vanhapiika, joka julkaisi goottilaisen romaanin "The Old English Baron" ja mm romaanikirjojen historiikin. Hänestä tiedetään hyvin vähän, hän ei ollut mikään julkisuuden henkilö.

William Beckford

William Beckford 1760-1744 oli rikas mies. Hänen isänsä oli Lontoon pormestari ja tilanomistaja Jamaikalla, jossa orjat sen kun raatoivat. Näillä rahoilla William saattoi keskittyä taiteenkeräilyyn ja arvovieraiden viihdyttämiseen. Hän tutki itämaista kirjallisuutta ja julkaisi kauhuromaanin (Vathek). Hän piti Walpolen linnaa "rotanloukkuna" ja rakennutti itselleen valtavan goottilaisen linnan, joka sisustettiin ja koristeltiin aivan mahdottomasti. Paikalla palkatut kääpiöt vielä korostivat linnan massiivisia mittasuhteita. Beckford oli myös rehellisesti sanottuna paska tyyppi ja kerronpa vielä miksi:

Hän pakotti työmiehet rakentamaan liian nopeasti ja tuloksena oli valtava linna ilman perustuksia. Linna sortui jo 1800-luvulla, mutta se ei häntä juuri surettanut. Hän aloitti suhteen serkkunsa vaimon kanssa ja hylkäsi tämän kun tämä tuli ikävystyttävän keuhkosairaaksi. Hän joutui maanpakoon suhteen takia, jonka toinen osapuoli oli 13-vuotias poika. Nykyään hän olisi varmaan päätynyt vankilaan.



Matthew Lewis

Matthew Lewis (1775-1818) oli diplomaatin poika, teini-ihme ja kaikista pahamaineisin kauhukirjailijoista, mutta oikeastaan, verrattuna moneen muuhun, jotenkin hyväntahtoinen ja harmiton tapaus. Ikuisesti nuorekkaan ja jotenkin kypsymättömän näköinen, hänen isänsä kutsui häntä "hölmöksi pojaksi" koko ikänsä. Hänen vanhempansa olivat asumuserossa ja hän alkoi kirjoittaa osittain auttaakseen taloudellisesti äitiään. Matthew sai diplomaattikasvatuksen ja hänet lähetettiin ympäri Eurooppaa harjoittelemaan tulevaa ammattiaan. Maailmalla hän kiinnostui saksalaisesta kirjallisuudesta, mikä näkyy myös Munkissa, tuossa englantilaisista kauhukirjoista saksalaisimmassa. Munkin lisäksi hän kirjoitti näytelmiä ja teki käännöstöitä.
Hänen kirjansa aiheutti paheksuntaa, jota nykyään on vaikeaa edes oikein kuvitella, mutta hän itse ei ikinä oikein tajunnut mikä hänen jutussaan oli niin väärin, kun moraalinen opetus oli kerta oikea!
Myös hänen perheellään oli orjaplantaaseja, vaikka hän itse vastusti orjuutta. Perittyään plantaasit hän vietti paljon aikaa matkustamalla Jamaikalle ja tekemällä parhaansa parantaakseen orjiensa oloja. Tällaisella matkalla hän sai kuumetartunnan ja kuoli.

Ann Radcliffe (1764-1823) oli vähän aikaa aikansa suosituimpia kirjailijoita, jota, käsittämätöntä kyllä, verrattiin Miltonin kaltaisiin kirjailijoihin ja jonka Udolpho oli varsinainen oman aikansa Twilight-ilmiö. Hän oli alempaa keskiluokkaa, vanhemmat ja sukulaiset kauppiaita, ja naimisissa radikaalin lehtimies William Radcliffen kanssa. Kirjoista saaduilla rahoilla pariskunta matkusteli pittoreskeissa maisemissa ympäri Eurooppaa ja Englantia.
Radcliffe oli ujo ja neuroottinen, nähtävästi yliherkkä sankarittariensa tapaan. Hän ei osallistunut kirjalliseen elämään ja kauhukirjallisuuteen kohdistuvan kritiikin voimistuessa hän masentui niin, ettei enää julkaissut mitään. Hän oli niin suosittu, että hänestä alettiin levitellä juoruja turismin kasvattamisen toivossa, mm, että häntä pidettiin mielisairaalassa erään romanttisen linnan lähellä.

Charlotte Dacre

Charlotte Dacre 1771/72-1825 julkaisi runoutta ja romaaninsa (Zofloya ja muita) nimellä Rosa Matilda (Matildan Lewisin kirjan naispahiksen mukaan). Hänen isänsä oli juutalainen rahanlainaaja ja radikaali kirjoittaja, joka erosi vaimostaan ja meni naimisiin aatelisnaisen kanssa.
Charlotte Dacre on siitä mielenkiintoinen, että hänen perheensä tarina kuulostaa itsessään goottilaiselta romaanilta ja on oikeastaan parempi kuin hänen kirjansa. Hän sai lapsia naimisissa olevan miehen kanssa ja meni naimisiin tämän kanssa tämän ensimmäisen vaimon kuoltua. Hän itse kuoli luonnollisista syistä, mutta hänen miehensä murhattiin Charlotten kuoleman jälkeen - tuntematon hyökkääjä puukotti hänet kuoliaaksi hänen toimistossaan ja suku ei pyrkinyt selvittämään rikosta ollenkaan, heidän epäiltiin peitelleen rikollista jostakin syystä ja kyseessä olevan pahan perimysriidan.
Koko Zofloyan juoni muuten pyörii aviorikoksen ympärillä, aviorikoksen, josta on seuraamuksia vielä seuraavalle sukupolvellekin.

Charles Maturin (1782-1824 oli irlantilainen protestanttinen pappi ja sen takia hänen loistava teoksensa Melmoth the Wanderer vaikuttaa välillä protestanttiselta vihakirjoittelulta. Hän oli lahjakas saarnamies (saarnoja saisi vieläkin tilattua Amazonilta kirjamuodossa), jonka ei-kirkollisiin intohimoihin kuului kauhutarinoiden kirjoittaminen ja tanssiminen! Oscar Wilde oli hänelle kaukaista sukua ja maanpakonsa aikana käytti nimeä Sebastian Melmoth Maturinin luoman pahiksen mukaan.

James Hogg (1770-1835), on nimellä paiskatun (The Private Memoirs and Confessions of a Justified Sinner" kokeellisen kauhuromaanin, historiallisten romaanien ja runokokoelmien kirjoittaja, skotlantilainen itseoppinut kirjailija, maatalon renki ja paimen. Omana aikanaan hän oli suosittu ja tunnettu juurikin "ryysyistä kuuluisuuteen" taustansa takia, sittemmin tullut epämuodikkaaksi, mutta löydetty uudestaan myöhemmin. "Justified Sinner"- tarinaa on jopa kutsuttu postmoderniksi teokseksi ennen aikaansa, sillä se on kirjoitettu useasta eri näkökulmasta ja hajoaa lopulta kerronnallisesti kuvaten päähenkilön mielen murtumista.

Mary Shelleystä en jaksa kirjoittaa, koska en ole kiinnostunut Byron-Shelley-porukan tekemisistä ja hänestä tiedetään kyllä kaikki mahdollinen. Kuten lukijani varmaan huomaavat, kauhukirjallisuus oli alusta asti varsin tasa-arvoinen genre, kuka tahansa aatelismiehestä paimeneen saattoi kokeilla onneaan - niin kauan kun elanto ei ollut kynäilystä kiinni! Koko porukasta Ann Radcliffe lienee ainoa, joka hankki elantonsa kirjoittamalla. Noinhan se menee nykyäänkin, pari ammattikirjailijaa ja lopuilla on päivätyö (tai suunnaton perintö).