Kulta-aika Redux - Al Qaedaa vai uusnatseja?

Oikeasti tämä kirjoitus liittyy lähes pelkästään käsitöihin ja tekniikkaan, kunhan trollaan raflaavalla otsikoinnilla. Eräs blogini seuraaja mainitsi edellä mainitut poppoot vain esimerkkeinä ihmisistä, jotka haluavat myös paluuta kulta-aikaan. Maailmassa on aina ollut fanaatikkoja jotka pyrkivät johonkin kuvitteelliseen utopiaan, oli se sitten tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Minusta tuollaisissa liikkeissä on mielenkiintoisinta harhaaluulo jonkinlaisesta puhtaudesta - että jos vain nämä ja nämä asiat kielletään, nämä ja nämä viholliset tapetaan etc saavuttaisimme paratiisin maan päällä. Lisäksi he uskovat että jokaisella asialla on aivan selkeä ja autenttinen alku ja hetki jolloin kaikki oli puhdasta ja täydellistä.

Tuo on mielenkiintoista ja inspiroivaa dystooppiselle kirjoittajalle, mutta ei omaa ajattelumaailmaani. Olen kyllä sitä mieltä, että moni aikakausi oli omaamme parempi eikä juurikaan arvosta mitään omassa tämänhetkisessä kulttuurissani. Mutta en usko, että mitään täydellistä aikakautta on koskaan ollut olemassa tai että voisimme toistaa sen omana elinaikanamme vain tappamalla oikeat viholliset ja kieltämällä Miley Cyrusin tai Eastendersin. Mutta minä lähestynkin kulta-aikaa taidehistorioitsijan ja käsityöläisen näkökulmasta.

Jos kulta-aikoihin uskominen tekee minusta ääriliikkeen edustajan, olen myös opiskellut ääriliikettä ääriliike-ammattikorkeakoulussa. Opiskellessani minulle nimittäin opetettiin itsestäänselvyytenä, että tekninen osaaminen ja laatu ovat huonontuneet.















Näkyvin esimerkki tästä lienee modernistiset tasakattorakennukset jotka ovat nykyään suojeluskohteita mutta eivät ole milloinkaan kestäneet säätä tai aikaa. 1900-luvulla joitakin teknisiä taitoja jopa unohdettiin kokonaan. Kun Turussa suunniteltiin vanhojen rakennusten kunnostamista kävi ilmi, että kukaan ei enää osannut entisöidä niiden reliefikoristeita. Asiantuntijat piti tilata ulkomailta.

Ensimmäinen teknisen laadun aleneminen tapahtui kuitenkin jo 1800-luvulla teollistumisen myötä. Arts&Crafts-liike ja Jugend olivatkin vastalauseita aikakauden laaduttomaan massatuotantoon. Suurin osa 1800-luvun huonekalutuotannosta oli laadutonta massatuotantoa jossa kerrattiin aikaisempien vuosisatojen tyylejä kömpelösti. 1700-luku taas oli koristetaiteiden kulta-aikaa ja teknisesti ylivertaista.  Et kerta kaikkiaan saa uutena yhtä huolellisesti tehtyä, teknisesti taitavaa ja kestävää kirjoitus-tai meikkipöytää kuin kuvan esimerkki the Wallace Collection-museosta. 1700-luvun huonekalut esitellään usein museoissa suljettuina joten niiden monimutkaisuus, tekninen taitavuus ja monikäyttöisyys ei ole itsestäänselvyys - ne näyttävät niin siroilta koriste-esineiltä.

Minusta myös 1700-luvun ja 1800-luvun kirjontatöissä on laatueroja, mutta yleistäen naiset kaikista yhteiskuntaluokista kirjoivat kauniisti ja taitavasti pitkälle 1900-luvun puolelle. Tekstiilit lakanoista pyyhkeisiin ja vaatteet alusvaatteita myöten koristeltiin pitsein ja kirjailuin. Jossakin 1950-60-luvun paikkeilla tekstiilien laatu romahti - pitsit olivat kömpelöitä ja räikeitä, kirjontatyöt,  joita toki vielä tehtiin helppoja ja nopeita ja 70-lukua lähestyttäessä materiaalit muuttuivat kammottaviksi. Tekstiilihistorianopettajani mukaan oli melkoinen menetys että omana aikanamme kirpputorien takstiilivalikoima edustaa juurikin noita 60-70-luvun kammotuksia.

Oikeasti voisin sanoa tämän paljon yksinkertaisemminkin: isoisäni rakensi useamman talon eläessään. Isäni ei ole rakennusmiehiä mutta rakensi mökille laiturin. Mieheni tuskaili IKEA-paketin kanssa. Entisessä työpaikassani järjestettiin arvonta jota varten ihmisen jättivät nimensä ja e-mail osoitteensa. Yli puolet ei ollut osannut tekstata nimeään ymmärrettävästi, vaikka moni oli yrittänyt jopa useaan kertaan, vetäen viivan ensimmäisen harakanvarvaskokoelman yli. Jos tämä kehitys ei jollakin tavalla muutu radikaalisti pelkään tosissani miten jälkipolvet tulevat selviytymään.