Mitä Fifty Shades of Grey kertoo nykykulttuurista

Tämä on lähes pelottava kysymys. Se liittyy ilmiönä asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä: kirjallisuuteen ja naiseuteen. Kirjallisuus ja debaatti siitä, millaiset teemat ovat naisille tärkeitä ovat minusta kiinnostavia. Olen aina puolustelemassa naisia – ei, emme me oikeasti kaikki kirjoita fanipostia rikollisille. Emme ole pelkästään rahan perässä, jotkut meistä arvostavat ritarillisuutta ja herrasmiehiä. Mutta tämän suhteen en voi oikein puolustella naisia, pelkät myyntiluvut mitätöivät ”mutta eivät naiset oikeasti” osaston väitteet. Kirja kiistämättä myi uskomattoman paljon ja sen lukijakunta koostui naisista. Myös elokuva löi ensi-iltanaan kaikki ennätykset. Sen tunnuskappale oli listaykkönen. Lähimarketissa myydään sen mukaan nimettyä alusvaatemallistoa. Tuo alusvaatemallisto sai minut päättämään, että nyt oikeasti bloggaan aiheesta. Olen sentään opiskellut kulttuurintutkimusta yliopistossa, kummalliset joukkoilmiöt ja niiden analyysit ovat omaa alaani. Spengleriläisenä kulttuurintutkijana koen ilmiön kuitenkin masentavaksi.

Mitäköhän Spengler sanoisi tästä? Kauhistuttaa ajatellakin.

No, koko ilmiön voi selittää usealla eri tavalla. Ensimmäinen on perinteistä maskuliinisuutta korostava selitys: naiset vain haluavat että dominoiva alfamies tulee ja vie ja he vikisevät. Tuossa on pointtinsa – minustakin perinteinen maskuliininen ja vähän vaarallinen sankari on seksikäs. Mutta tarina itsessään sabotoi tuon aspektin – lopulta kirjan ”sankaritar” (paremman termin puutteessa) on se, joka saa dominoivan ja vaarallisen miehen muuttamaan tapojaan, tulemaan hellemmäksi, viettämään yön hänen kanssaan, lopulta (kai, jätin itse lukukokemuksen ensimmäiseen kirjaan) naimisiin asti. Eli perinteinen ”miten rikas vaarallinen alfa kesytetään” -kuvio. Tuo myi aikanaan jo 1700-luvulla Richardsonin ”Pamela”-romaanissa (nykylukijalle tuttu Ihana Elisa-sarjana, joka oli tuon inspiroima). Eli sama kuvio on ollut bestseller niin kauan kuin bestsellereitä on ollut.

Raha on tässä tärkeä tekijä. Jos Christian (miehen nimi tarinan yhteydessä tuntuu muuten jotenkin uskonnonpilkalta) olisi rekkakuski, olisi tämä rikostarina. Se, että hän on miljardööri on oleellista. Samalla tavalla kuin Twilight synnytti harlekiinipuolelle oman yliluonnollisen romanssigenren, synnytti tämä kirja harlekiinipuolelle vaarallinen miljardööri-genren. Nimenomaan miljardööri, miljonääri ei nyt vain ole tarpeeksi nykyaikana.

(tämän alagenrenä oli eksoottinen sheikki-sarja "The Sheik who took me" tms, joka kuitenkin katosi hyllystä ISIS-uutisten mukaan. Oikea naiskauppa ei olekaan niin seksikästä)

Christianin täytyy myös olla nuori ja komea. Kun formulamoguli Max Mosley jäi kiinni sadomasokistisista orgioista sille naurettiin kaikissa lööppilehdissä. Piiskaa ja natsiuniformuja! Miten nöyryyttävää vanhemmalle miehelle. Jos Christian siis olisi vanha miljardööri olisi kirja syvääluotaava tutkimus kulttuurimme rappiosta ja ihmiselämän turhuudesta. Todennäköisesti se olisi myös ihan hyvä kirja.

Kirja on siis perinteinen ”miten vaarallinen rikas alfa kesytetään” tarina muka jännittävillä sadomasokistisilla mausteilla. Nykyään pitäisi olla suvaitsevainen ja mikä kenenkin venettä keikuttaa etc, mutta yksi ilmiön vastemielisistä piirteistä on ollut klikkauksia kaipaavan valtavirtamedian julkaisemat artikkelit siitä, miten piiskanviuhutus ja jopa veitsileikit parantaisivat todella hyvin meidän tavallisten tallukoiden rakkauselämää ja miten asiaa harrastava kirjainyhdistelmä-yhteistö (niitä nykyään piisaa) on ihanan turvallinen. Irlannissa käydään parasta aikaa murhaoikeudenkäyntiä. Murhaaja oli ihan oikea sadisti (joskus pohdin olenko ainoa joka muistaa de Saden olleen ihan oikean kidnappaajan, kiduttajan ja raiskaajan, ei pelkästään ”subversiivisen” kirjoittajan jälkipolvien huviksi) ja uhri nuori mielenterveysongelmainen nainen, joka etsi dominoivaa miestä netistä alistuakseen ja tullakseen pahoinpidellyksi. Että sellaista turvallisuutta. Ehkä koska olen kauhukirjailija jotenkin saan pahaenteisiä viboja siitä, että sitä antaisi ventovieraan sitoa ja… mutta joo, tämä on loukkaavaa puhetta, joten jatketaan kirjasta.
Twilight oli vastaava ilmiö, jonka yhteydessä myös pohdittiin, että tätäkö ne naiset haluavat. Twilight oli kuitenkin suunnattu teinitytöille, Fifty Shades taas aikuisille. Se on Twilightin fanfictionia. Se on huonompi kuin Twilight. Se on huonompi rakkaustarina kuin Twilight (mikä pilaa hyvän nettimeemin). Korostan, että se on äärimmäisen huonosti kirjoitettu. Se julkaistiin pikarahastuksen takia editoimatta:

-Se sijoittuu Yhdysvaltoihin, mutta brittikirjailija ei tiedä maan kulttuurista mitään ja englantilaisuus tulee esiin vähän väliä
-Se on täynnä toistoa ja suoranaista copypastea
-Siinä on outoja logiikkavirheitä: "astun huoneeseen, jossa on marmorilattia ja 36 taulua seinällä" - ei niitä ehkä ihan sekunnissa lasketa...
-Henkilöt ovat epäuskottavia ja typeriä
-Seksi on saman toistoa (eroottisesti latautunein kohta oli ensisuudelma hississä)
-Se on kömpelösti kirjoitettua roskaa
Entä mitä sen suosio kertoo kulttuuristamme? Mistä tahansa roskasta saa hirveän hypen lähes sattumanvaraisesti. Maailmassa on paljon naisia, joilla on todella huono maku ja jotka jostain syystä tuntevat vetoa maskuliinisuuden kaikista alhaisimpaan ja pinnallisimpaan versioon. Eroottiset teokset ovat toki olleet hittejä aiemminkin, mutta ennen ne olivat parempilaatuisia ja pienen elämäänsä kyllästyneen eliitin huvia (vaikka eroottinen romaani ”Sohva” 1700-luvulta ja mitä muita noita nyt on) On aika ennenkuulumatonta, että väkivaltaiseen erotiikkaan liittyvä todella huonolaatuinen roska myykin tavalliselle keski-ikäiselle naisväestölle ilman mitään korkeakulttuurin verhoa. Keski-ikäiset naiset lukivat kirjaa täysin avoimesti metrossa vaikka ennen ihmisiä hävetti lukea näkyvästi edes harlekiineja. Suosion sattumanvaraisuudesta kertonee se, että seuraava hittikirja oli Gone Girl – ihan kelpo jännäri mielenkiintoisella hahmokaartilla ja yllättävällä tarinalla. 

Loppuun vielä ajankuva 2010-luvun Britanniasta – koulupoika joutui vaikeuksiin ala-asteen naamiaisissa, koska hänen äitinsä oli pukenut hänet Christian Greyksi. Koltiaisella oli mukanaan sidontatarpeetkin. Äiti ei voinut ymmärtää mikä tuossa nyt oli niin asiatonta.

Mutta kuka oikein ostaa halpoja satiiniriepuja ”Inner Goddess” –tekstillä lähimarketista?

Ihan oikeasti, kuka?