Hyvät, pahat ja poliittiset - eli raportti Helsingin Worldconista!

Lähtöasetelma oli mahdollisimman huono. Olin vuosia assosioinut koko Worldconin jenkkien kulttuurisotaan ja typerään Hugo-äänestys-sekoiluun, jossa omasta mielestäni kaikki osapuolet olivat omalla tavallaan väärässä. Olen myös vuosi vuodelta seurannut jenkkien kulttuurisodan asteittaista hivuttautumista Eurooppaan ja Suomeen ja viimeinen asia, mitä haluan kirjailijana ja spefifanina on jenkkityyppinen ideloginen kannibalismi, mikä on johtanut Requires Hate/Benjanun Sriduangkaew-tyylisiin vaarallisiin sekoiluihin (googlatkaa ihmeessä, jos ette tiedä, tuo takaa viihdettä tunneiksi!) Kun kuulin, että Worldcon tulee Suomeen, oli ensireaktioni kevyt ärtymys siitä, että tuo sirkus saapuu omaan maahani, sinä vuonna ei ole tuttua ja turvallista Finnconia ja että kerrankin tapahtumasta joutuu maksamaan sisäänpääsyn. En missään vaiheessa innostunut aiheesta ylenpalttisesti, vaikka lopulta itse tapahtumasta nautinkin.

Ensimmäinen tekijä, joka sai minut suhtautumaan tapahtumaan positiivisemmin oli se, että ystäväni Karo oli yksi sen järjestäjistä. Hänen kauttaan tutustuin siihen, miten kaoottista tuon mittaluokan tapahtumien organisoiminen on ja mitä kaikkea järjestäjiltä vaaditaan. Hänen takiaan toivoin siis tapahtuman onnistuvan ja välttyvän skandaaleilta. Päätin, että suhtaudun itse tapahtumaan ennakkoluulottomasti, vältän tarkoituksella ideologisia ja poliittisia ohjelmia ja keskityn sosialisointiin, mielenkiintoisiin ohjelmiin sekä kirjanmyyntiin.

Sillä minulla oli siellä ihkaoma romaani!

 

Ensin hyvät!

Nautin kirjanmyynnistä, sen seuraamisesta, mitkä kirjat kiinnostivat minkäkin tyylisiä asiakkaita ja Nysalorin Matin loistavista myyjänlahjoista. Huomasin, että monet kiinnostuivat kirjasta, jos saivat ensiksi tuon kirjanmerkin ja myös, että suomalaiset eivät ota ilmaismateriaalia, kuten kirjanmerkkejä, ellei niitä anna käteen. Aavetaajuuden, Nysalorin, Kuoriaiskirjojen ja Laura Luotolan Iriksen yhteistyö ja myyntipöytien leppoisa tunnelma oli tapahtuman parasta antia. Ehdin tavata ystäviä ulkomailta saakka. Alkusäikähdyksen jälkeen järjestäjät reagoivat hyvin valtaviin jonoihin ja jonotuksesta muodostui omanlaisensa yhteisöllinen kokemus. Pääsin suurimpaan osaan haluamistani ohjelmista, joista kaikki eivät kuitenkaan aivan täyttäneet odotuksia (avaruusooppera tuntui tarkoittavan jenkeille militaariscifiä yhteiskunnallisella aspektilla - en ole aivan samaa mieltä!) Lopulta, kuten aina, tykkäsin eniten hupiohjelmista, kuten kauheiden kirjankansien esittelystä ja suomenkielisestä sarjakuva-luennasta Jet-Ace Logan, jossa yleisöä naurattivat mm Petri Hiltunen ja Tapio Ranta-Aho. Näin myös ihan oikean astronautin, joka oli vielä todella komea! Avaruuteen liittyvä ohjelma oli ehkä itselleni mielenkiintoisinta antia. 

Monta päivää kestävästä tapahtumasta muodostui omanlaisensa kupla, jossa naurettavien kaulanauhojen pitäminen oli cooleinta ikinä, ventovieraiden kanssa saattoi alkaa juttelemaan avaruusoopperasta ja illalla sitä vain körötteli ilmaiseksi ratikalla hotelliin. Erityisnautintoa toivat pieni loma lapsesta, herääminen kahdeksalta ja rauhassa syöty aamiainen. Omat triplajulkaisijais-bileet sujuivat hyvin, vaikkakin väsyneesti ja paikalla oli vakioporukan lisäksi myös vieraita Kuolleen Silmät- ryhmästä, mikä oli iloinen yllätys. Hyvin järjestetty tapahtuma, kivaa porukkaa ja mukava reissu kaiken kaikkiaan. Amerikkalaiset vieraat olivat enimmäkseen todella vanhoja, suomalaiset kolme-nelikymppisiä usein lapset mukanaan ja aasialaiset nuoria ja hyvin innokkaita kauppaamaan omia tapahtumiaan - harmi vaan, että en ihan heti pääse matkustamaan Kiinaan!

Sitten pahat. Introvertti reagoi ihmispaljouteen IBS-oirein. Pitämämme paneeli oli kaamea kaaos. Tapahtuman mittaan myös pelkäämäni englanninkielisen maailman kaikesta loukkaantuva hössötys alkoi hiipiä sisään. Olin ohjelmaa lukiessani naureskellut uber-synkille ja realistisille LARPeille, mutta harrastajien puolesta suututti kun vanhusten muistitautiin liittyvä LARP peruttiin. Sitten joku englanninkielinen vieras tepasteli myyntipöytämme luo ja protestoi Anne Leinosen novellia! Tiedä sitten montako anglovierasta tuo tarina triggeröi, koska se löytyi myös jokaiselle kävijälle jaetusta ilmaisesta kokoelmasta... mutta tuo ja se LARP-homma alkoivat ketuttamaan. Mitäs jos ette kertoisi meille mistä me saamme kirjoittaa!

Lopuksi poliittiset, mutta se oli kyllä ihan oma vikani. Livahdin uteliaisuudesta syvälle vihollislinjojen taakse ja menin kuuntelemaan loistavaan Expanse-sarjaan liittyvää poliittista ohjelmaa. Mitä siitä opin: valkoinen nainen ei saa edes puhua värillis..äsht...no, etnisten vähemmistöjen kokemuksesta (tuosta tuli mieleen, että Vihreän Maailman henkilöhahmoista -yksi - on valkoinen, lisäksi, saanko sitten puhua oman lapseni kokemuksista?) Opin myös sen, että yleisö on aika hämmentynyt yleisökysymysten aikana, jos puhuja ei uskalla sanoa sanoja "gentleman" ja "lady" (yleensä käytetyimmät kun kysytään jotain vierailta). Mahtaa tuo olla hankalaa, jos ei viiksekästä vanhaa äijänkörilästä uskalla kutsua mieheksi. En oppinut mitään Expansen politiikasta, mutta opin sen, että toista kertaa en mene kuuntelemaan tuon lajin ohjelmaa yhtään missään. 

Mites lopputunnelmat? No, en ole vielä ostamassa lippua Dubliniin, koska tapahtuman parhaat puolet johtuivat mielestäni siitä, että se oli Suomessa ja suomalaisten järjestämä. En ainakaan saanut mitään kipinää anglotapahtumiin. Finnconia silti odotan ja taas uusia ohjelmia unohtuneista sarjakuvasankareista. Niiden takiahan minä näissä bileissä käyn. Ja kavereiden.