Sananvapauden puolesta jo 1700-luvulta lähtien

Viime aikoina singaporelaiset tuttuni ovat jakaneet Facebookissa innokkaasti artikkelia, jonka pointti tuntuu olevan se, että ilmaisunvapaus johtaa vain rasistiseen vihapuheeseen ja väkivaltaiseen sekasortoon, kuten niinkin hurjissa maissa kuin Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Ihan heti mieleeni ei tule ilmaisunvapaudesta johtuvaa väkivaltarikosta asuinmaassani - yksi Ahmadi murhattiin nettikommenttien takia, mutta sekin oli oikeastaan pakistanilaisyhteisön ongelmien tuomista kotimaasta Britanniaan eikä briteillä ollut asiaan osaa eikä arpaa. Niin tai näin, olen viime aikoina huomannut myös eurooppalaisissa tiettyä intoa sensuuriin ja sananvapauden rajoittamiseen. Ei tietenkään heidän oman sananvapautensa, vaan suurten pesemättömien massojen, kuten asuinmaassani sanotaan. Ikävien junttien, jotka levittävät vihapuhetta ja trollaavat. Ystäväni tietenkin levittävät vain rakentavaa ja korkeatasoista älypuhetta tai ehkä rakkauspuhetta?

Singaporen virallisen näkemyksen mukaan sananvapaus johtaisi monietniseen väkivaltaan ja kaaokseen. Mutta missä nimenomaan sananvapaus on aiheuttanut väkivaltaa? Yhdysvalloissakin sananvapaus aiheuttaa pikemminkin väkivaltaisten ryhmittymien supistumista - mitä vapaammin Ku Klux Klan saa saarnata julkisilla paikoilla, sitä enemmän sen rivit harvenevat. En myöskään usko, että Singaporen rauha ja vauraus johtuu sananvapauden rajoittamisesta. Pikemminkin Singaporella menee hyvin tiettyjen vapauksien rajoittamisesta huolimatta. Myös heidän naapurimaillaan on tiukat sensuurit, mutta rauhan ja vaurauden kanssa on vähän niin ja näin.

Autoritäärisenä luonteena ymmärrän sensuuria kaipaavan impulssin. Onhan se ikävää, kun ihmiset sanovat ikäviä asioita. Eihän siitä hyvä mieli tule. Kuvan pappismies ajoi ensimmäisenä koko maailmassa Ruotsiin ja Suomeen painovapauslain,  vuonna 1766, joka oli sen hetkisen maailman edistyksellisin (vain hallitsija ja uskonto olivat arvostellun ulkopuolella - itse asiassa näinhän se menee usein nykyäänkin!). Kuvan pappismies ajoi sananvapautta aikana, jolloin ikävä puhe saattoi johtaa kaksintaisteluun. Mutta sananvapauden puolustajat ovat aina olleet sitä mieltä, että vihapuhe, tyhmä puhe, jopa haitallinen puhe - se on kaikki sen arvoista. Sananvapaus tarkoittaa vapautta valita mitä puheita uskot. Chydeniuksen sanoin, englanniksi, koska hän kirjoitti kielellä, jota en, kröhöm, osaa:

"No evidence should be needed that a certain freedom of writing and printing is one of the strongest bulwarks of a free organisation of the state, as without it, the estates would not have sufficient information for the drafting of good laws, and those dispensing justice would not be monitored, nor would the subjects know the requirements of the law, the limits of the rights of government, and their own responsibilities."

Sensuuria kaipaavat tahtovat tietämättään maailmaan, jossa tarjolla on vain yksi narratiivi. Muut äänet on vaiennettu. Yhteiskuntarauhan nimissä tietenkin. 

Miksi sitten suhtaudun tähän niin kiivaasti, vaikka pidän säännöistä ja tiukasta kurista? No, kauhukirjoittajana tiedän, että oma viiteryhmäni on aina ensimmäisten sensuroitavien joukossa. Kauhukirjoittajat kirjoittavat asioista, joista ihmisille tulee paha mieli. Suomessa kiellettiin aikoinaan kauhuelokuvat sen takia, koska suomalaiset (aikuiset) eivät sensorien mielestä pystyneet ymmärtämään niitä. Ja näin yksi (paras) genre jäi pimentoon vuosikymmeniksi. Jos kannatat sananvapauden sensuuria kannatat haluamattasi sitä, että juuri sinun suusi tukitaan silloin kun se sopii sinua vaikutusvaltaisemmille ihmisille, kaikkine virheineen ja itsekkäine tavoitteineen. En tiedä teistä, mutta itse olen valmis ottamaan vastaan aika paljon vihaista ja typerää puhetta tämän vapauden puolesta. 

Niin on puhuttu - Finncon raportti ja analyysi omasta nynnyilystä!

Finncon 2016 on nyt ohi ja jäljellä pari päivää kestävä uupumus, jonka introvertti saa aina useamman päivän sosialisoinnista. Finncon on monella tavalla kirjallisen ja sosiaalisen elämäni huippuhetki, se viikonloppu kun tapaan kirjallisia ystäviäni ainoan kerran vuodessa ja jopa istun teemukini kanssa terassilla yötä myöten.

Tänä vuonna pidin myös paneelin "Sadut, portti kauhun maailmaan" jota jännitin kovasti etukäteen. Jännitys onneksi katosi heti paneelin alkaessa tyypillisen teknisen sekoilun jälkeen. Pariinkin kertaan heijastin Facebook-feedini valkokankaalle ja vastaavaa. Tekninen sekoilu rentouttaa aina mukavasti tunnelmaa.

Sain hyvää palautetta paneelista, joka oli yllättävän suosittu. Paneelin onnistuminen johtui varmaan siitä, että minä, Juha ja Artemis olemme kaikki hyvin erilaisia luonteita ja kirjoittajia, hyvin erilaisin kiinnostuksenkohtein. Tuo toi paljon erilaisia näkökulmia keskusteluun eikä paneeli päätynyt kirjoittajien keskinäiseksi selkääntaputteluksi. Pyysin yleisöä osallistumaan muutenkin kuin kyselemällä, koska tiedän itse, miten kivaa on päästä vähän pätemään spefipaneeliin.

Jälkeenpäin sain myös palautetta, joka pisti vähän miettimään omaa luonnettani. Muut panelistit kertoivat enemmän itsestään- millä tasolla opiskelivat ja mainitsivat omat kirjoituksensa ja teoksensa - minä taas en. En kertonut, että teen tohtorinopintoja. En maininnut omaa jäädemonimytologiaani, vaikka se liittyy lähes kaikkeen mitä kirjoitan. En maininnut omia julkaisujani. Vain epämääräistä vihjailua siitä, että arktiset teemat (kuten Swannin Jääimpi tai Andersenin Jääneito) saduissa ovat inspiroineet tms. Minun oikeasti pitäisi oppia tuomaan itseäni edes vähän esille. Olen kuitenkin julkaissut materiaalia jo useamman vuoden, minulla on oma silmäänpistävä tyylini ja ainakin yksi fani. Tai kaksi?

Huonon itsetuntoni takia en myöskään hakenut akateemiseen ohjelmaan, mikä olisi ollut minulle aivan mahdollista. Jo ensimmäinen akateeminen luento vakuutti minut siitä, että kyllä, tämä onnistuisi minultakin. Ekodystopian luento oli mielenkiintoinen, toinen luento eri aiheesta, mitä ohjelmassa luvattiin, joten vietin sen ajan suunnittelemalla Vihreän Maailman taustatarinaa. (Tästä pian lisää)

Populaariohjelman puolelta Star Wars-luento oli hauska ja informoiva ja sai vähän innostumaan siitä tulevasta leffasta.

Tärkeintä oli kuitenkin sosialisointi ja uusien juonien punominen. Tapasin lähes kaikki, joita kaipailinkin ja uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Sain ilmaiseksi kirjoja, ostin Lovecraftin muistiinpanoja ja kaksi riipusta. Koska tienasin omilla kirjoilla, tulos oli pari euroa plussan puolella. Finncon 2016 oli niin kiva, että nyt odotan tulevaa Worldconia varovaisen vihamielisesti. En ole kovinkaan innostunut jenkkien skenestä ja skenedraamasta.

Tosin ensi kesänä julkaisen näillä näkymin seuraavan kirjani, Vihreän maailman. Olen jo kehittänyt Worldcn-sopivia iskulauseita: "Yli-ihmiset avaruudessa!" "Tähän ei eläin pysty!"