Walter Tevisin "Mockingbird" kertoo ankeasta tulevaisuudesta, jossa, hiukan "Brave New Worldin" tavoin ihmiset pidetään tyytyväisinä huumeilla ja viihteellä eikä kenenkään tarvitse tehdä mitään, muuta kuin toteuttaa itseään ja olla onnellinen, koska robotit tekevät kaikki tyot. Jostain kumman syystä uusin muotivillitys on kuitenkin suorittaa joukkoitsemurha julkisella paikalla, sytyttämällä itsensä tuleen, aina muutama kaupunkilainen yhdessä. Lukutaito on kadonnut maailmasta kokonaan, mutta yliopiston tutkija Bentley oppii vahingossa lukemaan kaivellessaan filmiarkistoja. Hänelle avautuu vanhojen mykkäelokuvaklassikoiden kautta aivan kummallinen maailma, jossa on perheitä, väkivaltaa, sotaa, parisuhdedraamaa ja muuta aivan kummallista. Hänestä kehittyy intohimoinen lukija, joka etsii kirjoja shakkioppaista runokokoelmiin ja Raamattuun.
Suurin osa kirjasta koostuukin hänen päiväkirjamerkinnoistään, jotka välillä ovat pohtivia ja runollisia, välillä kertaavat hänen muistojaan eri kasvatuslaitoksissa, joissa lapset ja nuoret opetettiin huumeiden, videoiden ja meditaation avulla olemaan täysin yksin ja keskittymään vain itseensä haaveena jonkinlaisen new age-nirvanan saavuttaminen. Välillä, kuten hänen päätyessään vankilaan, päiväkirjamerkinnät ovat epätoivoisia ja lyhyitä, kuten "Tiedän, mistä loytäisin täältä bensakanisterin ja minulla on sytytin"
Kirjan edetessä Bentley havahtuu yhä enemmän häntä ympäroivään todellisuuteen, hän alkaa elää yhdessä naisen kanssa ja joutuu tästä syystä vankilaan (koska yhdessä asuminen ja pitkät parisuhteet ovat laittomia), karkaa vankilasta, elää jonkin aikaa yhteiskunnasta erillään piileskelevät puritaanilahkon parissa, jossa hän lukee Raamattua ääneen ja tutustuu elämänsä ensimmäisen kerran yhteisolliseen elämään, ja palaa taas etsimään rakastettuaan New Yorkiin. Kirjan toinen päähenkilo on huippuälykäs robotti, joka haaveilee kuolemasta ja toisaalta taas inhimillisestä elämästä. Kirjassa on omalaatuinen, melankolinen tunnelma ja se tuntuu monella tavalla kypsemmältä ja syvällisemmältä kuin "Brave New World", vaikka näillä kirjoilla onkin paljon yhteistä. Välillä se tarina muuttuu suorastaan surrealistiseksi kauhuksi - esimerkkinä vaikka tehdas, jossa täsmälleen samannäkoiset, ulkoisesti ihmistä muistuttavat robotit ovat koonneet ja purkaneet samoja leivänpaahtimia satojen vuosien ajan, koska yhtään ihmistä en ole enää paikalla korjaamassa koneitten tekemää virhettä. Jatkuvasti huumattuna olevat kaupunkilaiset eivät tajua olevansa viimeisiä lajissaan - kymmeniä vuosia sitten päätettiin vähentää syntyvyyttä ja yhtäkkiä kolmekymppiset ovatkin maailman nuorimpia, sillä valtion jakamissa huumeissa on ehkäisyainetta. Eikä mitään diktatuuria, johtoporrasta tai salaliittoa ole olemassa - ihmiset eivät vaan kerta kaikkiaan kontrolloi enää omia kaupunkejaan.
Nähtävästi kirjailija oli teoksen aikoihin toipumassa alkoholismista, ja havahtuminen maailman kokemiseen täysin selvin aivoin on tärkeä teema kirjassa. Ehkä se myos ottaa kantaa 60-70-luvun kulttuurivirtauksiin (Mockingbird on kirjoitettu vuonna 1980), koska kirjassa kaikki asiat, joita taiteilijapiireissä yleensä on pidetty vapauttavina: huumeet, new-age-tyyppinen itseriittoinen hengellisyys etc. osoittautuvatkin ihmiskunnan uudeksi tyranniaksi.
Ihastuin itse tarinaan melkoisesti, sillä se yhdisti niin monta suosikkiteemaani - dystopian, inhimillisen uteliaisuuden ja tiedonhalun, kirjallisuuden, rakastamani mykkäelokuvat ja runot toimivaksi kokonaisuudeksi.
C.C. Humphreysin "Vlad, the Last Confession" on historiallinen romaani Vlad Draculasta. Historiallisesta hallitsijasta, ei vampyyristä. Vampyyreitä ei ole tässä tarinassa ollenkaan, mutta se on silti pelottavampi, verisempi ja kauhuromanttisempi kuin valtaosa vampyyritarinoista.
Minun mielestäni Vlad Draculan todellinen tarina on paljon mielenkiintosempi kuin Dracula-viitta-kulmahampaat-yhdistelmä. Jossain määrin tunnen jonkinlaist
a myotätuntoa häntä kohtaan, kosk
a noin onnettoman elämän jälkeen ei ansaitse muuttua elokuvateollisuuden monsteriksi, vaikka olisi elinaikanaan tehnyt mitä hirmutoitä.
Vlad Dracula oli Wallachialainen prinssi, joka vietti teinivuotensa Turkkilaisten panttivankina. Hänen isänsä oli lähettänyt kaksi nuorinta poikaansa Turkin sulttaanille oman maansa turvallisuutta ja vapautta vastaan ja turkkilaisten tarkoitus oli kasvattaa Vladista tottelevaine n
ukkehallitsija, joka perisi valtaistuimen isänsä jälkeen. Draculan ollessa noin 16-vuotias tapahtui kuitenkin kauheita - sulttaani sai tietää, että hänen isänsä oli salaa tukemassa vihollisjoukkoja - ja rangaistukseksi Vlad lähetettiin turkkilaisten kidutuskeskukseen. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vaikea uskoa, mutta silti mitä todennäkoisimmin totta - harvoin sitä imperiumia on rakennettu silkalla hyväntahtoisuudella. Vladia pidetään vankityrmässä ja sitten pakotetaan osallistumaan kid
uttamiseen. Tämä selittänee sen, miten hän itse piti oman valtakuntansa kurissa ja nuhteessa hallitusaikanaan.
Kun hänen isänsä ja vanhin veljenseä murhataan raa'asti ja turkkilaiset lähettävät hänet Wallachiaan seuraavana hallitsijana. Mutta hän kääntyykin kasvat
tajiaan ja kiduttajiaan vastaan, pettää sulttaanin ja aloittaa taistelun kaikkia pienen maansa lukuisia vihollisia vastaan. Lännestä Unkari ja saksilaiset, idästä Turkki laajentaa reviiriään. Jatkuvan sodan lisäksi uskonnollisesti fanaatinen taistelee kieroja aatelisiaan, rikollisia ja kaikenlaista moraalittomuutta vastaan - keinoilla jotka todellakin peittoavat minkä tahansa kauhutarinan. Draculan hirmuteoista on vaikea saada todellista selkoa, koska hän eli ja kuoli samoihin aikoihin kuin kirjapaino syntyi ja huhut hänestä perustuvat hänen poliittisten vihollistensa - saksilaisten - painamiin lehtisiin. Romanialaisille, Wallachialaisten jälkeläisille, hän on aina ollut sankari.
Seivästen, sotien ja hovikieroilujen lisäksi romaani tarjoaa myos romantiikkaa sekä tarinan ystävyydestä, lojaaliudesta ja petturuudesta. Historiallisena romaanina se toimii hyvin, sillä 1400-luvun Itä-Eurooppa ja Turkki tuntuvat eläviltä julmuudessaan ja kauneudessaan. Kuten otsikosta huomaa, tämä tarina ei sovi niille, joiden historia-harrastus keskittyy kartanoromantiikkaan. Välillä kirjailija on sotkeutua omaan näppäryyteensä taiteellisessa tunnelmanluomisessa, mutta kuljettaa tarinaa sen verran hyvin, että kirjan lukee ahmimalla, haluten tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.
Seuraava kirjoitukseni tulee taas liittymään oikeisiin vampyyreihin, kun kirjoitan lyhyen ylistyslaulun taatusti epäromanttisesta vampyyriromaanista "The Strain"!
