Mytologiani syntyi ollessani opiskelijavaihdossa Roubaixissa noin 8 vuotta sitten. Minulla oli vähän virikkeitä, alue oli niin vaarallinen, että en voinut poistua minnekkään iltaisin, minulla ei ollut nettiyhteyttä tai omaa televisiota. Harrastin kaikenlaisia mielikuvaharjoituksia (astut sisään portista, kuljet tietä pitkin, mitä näet?) Esoteerinen selitys voisi olla, että kutsuin niitä ja ne tulivat.
(kuvassa puoliverinen "jääväen" edustaja)
Fyysisempi selitys on se, että asunnossani veti armottomasti ja selkääni särki. Kerran kipu alkoi olla niin sietämätön, että istuin lattialla ja yritin venytellä tuskissani kun mieleeni tuli äkkiä nopea välähdyksenomainen kuva lumisesta maisemasta, jäästä rakennetusta kaupungista ja siitä, miten joku pujottaa hyytävän kylmän vanteen kaulaani vangiten minut näin niille sijoilleni. Ponkaisin äkkiä pystyyn ja kirjoitin tuon muutamaksi runonsäkeeksi. Mytologian pääpiirteet syntyivät oikeastaan siinä paikassa: ihmiselle vihamielinen arktisella alueella asuva albiino laji, joka pyydystää ihmisiä uhreikseen. Innostuin tuosta niin kovasti, että oloni oli kuin vastarakastuneella. Todellakin jollain tavalla ihastuin tuohon ajatukseen.
Mutta koska kaikki on tehty aiemminkin, olen jälkeenpäin tajunnut ettei jäädemonini syntyneet tyhjästä vaan ovat oikeastaan monen minua pienestä pitäen kiehtoneen kirjan inspiroimia. Ensimmäinen selkeä inspiraatio on Andersenin Jääneito Ei siis tunnetumpi Jääkuningatar , vaan tarina sveitsiläispoika Rudista, jonka jäätiköllä asuva jääneito merkitsee omakseen jo pojan lapsuudessa. Tuo tarina jäi vaivaamaan minua lapsena surullisen loppunsa ja fatalisminsa takia. Toinen, vähemmän synkkä inspiraatio oli Anni Swannin satu jääneidosta, jonka kuvitus varsinkin muistuttaa omaa jääväkeäni.
Myös genrekirjallisuus on inspiroinut jäädemonimytologiaa, vaikka en ole tietoisesti muita plagioinutkaan. Lovecraftilta sain varmasti ajatuksen siitä, että kyseessä on vieras, ihmisiä voimallisempi laji joka on alunperin saapunut toisesta maailmasta. Tad Williamsin ei mitenkään loistava kirjasarja Taru kolmesta miekasta on myös esimerkki fantasiasta, jossa vihamielinen ja kylmä laji juonittelee ihmisten päänmenoksi ja pitää maailmaa omanaan, jonne ihmiset ovat vain tunkeutuneet.
Mistä jäädemonit ovat sitten tulleet? Toiselta planeetalta, kauan ennen ihmiskunnan kirjoitettua historiaa. Heidän kotiplaneettansa on kokonaan arktinen ja näin he maapallollakin ovat hakeutuneet aina arktisille alueille. Toisaalta he kestävät kaikkia mahdollisia ilmasto-oloja ja pystyvät tarpeen vaatiessa ja elintilansa pienentyessä esimerkiksi piileskelemään maanpinnan alapuolella vuosituhansia. Heidän elinkaarensa on kymmeniä tuhansia vuosia. Heidän fysiologiansa ja kykynsä ovat ihmisille tuntemattomia, sekä ihmisen ymmärryksen että tieteellisten metodien ulottumattomissa. He elävät sekä ihmisten, että eläinten lihasta ja verestä, mutta tulevat toimeen myös synteettisellä korvikkeella ja voivat olla aterioimatta satoja vuosia.
Heillä on kykyjä, joita ihmiset kutsuvat yliluonnollisiksi ja joita on mahdoton selittää. Esimerkiksi "patsasilmiölle" tai heidän tavalleen kulkea nähtävästi vahvojenkin seinien läpi ei ole keksitty järkevää selitystä. Yhden teorian mukaan he koostuvat energiasta ja vain näyttäytyvät meille ihmistä muistuttavassa muodossa. Tämä selittäisi sen, että fysiikan lainalaisuudet eivät aina päde heidän kohdallaan. Heidän sukupuolensa tai lisääntymisensä on myöskin täysi mysteeri, varmaa on vain se, että he kykenevät lisääntymään ihmisen kanssa.
He muistuttavat hiukan albiinoa ihmistä. He ovat ihmismiestä pidempiä, notkeajäsenisiä ja voimakkaita. Heidän ihonsa on valkoinen, hiuksensa valkoiset, kasvonpiirteet ihmismäiset, mutta silmät keltaiset ja pupillit viirumaiset mikä viittaa pimeänäköön. Heidän ihonsa sisään on usein istutettu jonkinlaisia aseita ja he pukeutuvat vain koristautuakseen tai suojautuakseen taistelussa - he eivät nähtävästi palele tai koe kuumuutta epämukavaksi. Heidän hampaansa ovat hyvin terävät, mikä sopii petoeläinten ja ihmisten suonien avaamiseen. Heillä on oma kielensä, mutta yksikään ihminen ei ole oppinut sitä. He sen sijaan pystyvät puhumaan kaikkia ihmisen kieliä helposti.
Jäädemonien ja ihmisen suhde on ollut hyvin yksinkertainen alusta asti: Ihmiset ovat jäädemoneille riistaa, ruokaa, huvitusta tai jopa koristeita sekä joskus orjia. Ihmiset pitävät jäädemoneita pahoina, mutta jäädemonit katsovat vain olevansa korkeampi ja tärkeämpi laji. Jäädemonit nauttivat ihmisen huomiosta ja palvonnasta ja ovatkin houkutelleet ihmisiä seuraajikseen niin kauan kuin näitä on ollut olemassa. Vastalahjaksi he lupaavat antaa kyvyistään seuraajille ja nämä todellakin muuttuvat joissakin suhteissa isäntiensä kaltaisiksi. Joskus taas heidän pelkkä läsnäolonsa ajaa kokonaiset kaupungit raivopäisiksi ja saa ihmiset käyttäytymään mielettömän väkivaltaisesti.
Jäädemonit ja pohjoisilla alueilla asuvat ihmisheimot risteytyivät jäädemonien vielä avoimesti asuessa maapallolla. Ihmispopulaation kasvatessa vähälukuisemmat, vaikkakin voimakkaammat jäädemonit alkoivat kuitenkin olla vaarassa. Sekä ihmiset, että jäädemonit inhosivat yhteisiä jälkeläisiään ja pyrkivät tappamaan nämä heti syntymän jälkeen. Jotkut jääväeksi kutsutuista puoliverisistä kuitenkin selviytyivät, joten pohjoisissa maissa elää jonkin verran ihmisiä, joiden kaukaiset esi-isät olivat noita myyttien vihollisia.
Osa jääväestä muistuttaa suuresti pelottavia esivanhempiaan, mutta ei ole välttämättä perinyt mitään heidän kyvyistään. Tiedemiehet ovatkin huomanneet, että ne puoliverisen heimon jäsenistä, jotka muistuttavat tavallisia ihmisiä eniten ovat todennäköisimmin perineet yliluonnollisina pidettyjä kykyjä kuten telepatiaa tai telekinesiaa. Pitkään jääväkeä ei pidetty ihmisinä ollenkaan, mutta teologisen debaatin jälkeen heidän sortamisensa kiellettiin ehdottomasti. Jääväen itsensä parissa lojaliteetti on aina ollut hajaantunut - osa pitää itseään ihmisinä, osa taas samaistuu jäädemoneihin ja suhtautuu ihmisiin vihamielisesti. He ovat harvinaislaatuisen nopeita ja voimakkaita ja suuntautuvat usein soturiuralle.
Seuraavissa osissa käsittelen jäädemonikulttia sen eri muodoissa sekä salaperäistä kirjaa "Portti Jääkaupunkiin" (jolle en ole keksinyt vielä hienoa ulkomaankielistä nimeä), omaa Necronomiconiani.
