Tänä aamuna aloitin tapani mukaan päivän lukemalla asuinmaani tärkeimpiä lehtiä nettiversioina. Silmääni pisti heti sekä vasemmistolaisen Guardianin, että oikeistolaisen Daily Telegraphin sivuilla onnitteluartikkelit Michelle Obamalle, että jopa kuvakoosteet "First Ladyn" vuosista presidentinrouvana. Samanlainen löytyi Ylen sivuilta- enkä muista itse asiassa nähneeni ikinä kuvakoostetta yhdestäkään Suomen presidentin rouvasta syntymäpäivän kunniaksi. Voin toki olla väärässäkin. No, eteenpäin, edelleenkin brittilehti Guardian tarjosi myös artikkelia, joka käytti yksittäistä rikostapausta jossain päin Yhdysvaltoja kirjoittaakseen pitkän vuodatuksen maan aselakeja vastaan. Tämä siis Brittilehdessä. Brittilehdissä on usein pitkiä artikkeleita joissa arvostellaan Yhdysvaltojen aselakeja ja kulttuuria (harvoin tehden mitään eroa osavaltioiden välillä vaikka lait vaihtelevat osavaltiosta toiseen). Britanniassa tunnetusti on äärimmäisen tiukat aselait ja muutenkin monella tavoin paranoidi ja täysin yhdentekeviin asioihin pikkumaisesti puuttuva lainsäädäntö, jonka mukaan perunankuorimaveitsiä ei saa myydä alle 18-vuotiaille. Asekäytännöt ovat vain yksi asia, joissa keskivertobritti ja brittimedia tuntee vain kaksi todellisuutta: omansa sekä amerikkalaisen. Joko kaikki ampuvat hulluina kuin missäkin lännenleffassa tai kenelläkään ei ole aseita, ei edes poliiseilla. Paitsi ehkä ammattirikollisilla...
Aloin oikeastaan pohtimaan tätä siksi, että viime vuosina on ilmestynyt paljon trans-Atlanttiseen orjuuteen liittyviä elokuvia, jotka tietenkin ovat kansainvälisessä levityksessä. Ensimmäinen kosketus useammallekin sukupolvelle orjuuteen oli varmasti "Roots" tv-sarja tai kirja, minullekin. Orjuus oli jotain, mitä tapahtui afrikkalaisille ja se on mustien amerikkalaisten ikuinen trauma ja perintö. Kävin aiheesta kokonaisen kurssin täällä Britanniassa yliopistossa. Sillä kurssilla, kun orjuus Afrikassa ja Arabimaissa tuli jonkun mainitsemaksi, professori selitti, että vain trans-Atlanttinen orjuus oli "teollista" mittakaavassa, vain Karibia ja Yhdysvaltojen etelävaltiot olivat "orjakulttuureita" (jotka siis pyörivät kokonaan orjatyövoimalla) ja että Länsimaiden ulkopuolella orjat olivat paremmin kohdeltuja, eräänlaisia perheenjäseniä.
Omassa päässäni siis orjuus oli ikuisesti "amerikkalaista": afrikkalaisparat, jotka laivattiin halki valtameren siirtokuntiin plantaaseille. Kuvitelkaa siis hämmennykseni kun törmäsin ensimmäistä kertaa Suomen Isonvihan todellisuuteen (HS:n Kuukausiliitteessä) ja siihen, että 1700-luvun alussa suomalaisia siviileitä siepattiin kasakoiden toimesta tuhansittain ja kuljetettiin itäisille orjamarkkinoille. Juuri niiltä seuduilta, joilta sukuni on kotoisin. Pietarin kaupunki rakennettiin eri sota-alueilta siepatulla orjatyövoimalla. Venäjä kielsi orjakaupan 1720-luvulla (maaorjuushan on eri asia ja kiellettiin paljon myöhemmin). Kaiken tuon hoksasin pari vuotta sitten.
Eurooppalaisten sieppaaminen ja päätyminen vaikka Turkkiin, Marokkoon tai Jemeniin saakka kuuluu nykyään unohdettuun historiaan, koska populaarin tietoisuuden näkemys kansainvälisesti tulee amerikkalaisesta viihteestä. Lisäksi eurooppalaiset ovat nykyajattelun mukaan historian virallisia "pahiksia", joten kukaan ei oikein hyödy siitä, että heidät yhtäkkiä esitettäisiin vaikka marokkolaisten uhreina. Kevyesti valkoinen orjakauppa nähdään jotenkin seikkailukertomusten ja eroottisten novellien aiheena - miten eurooppalaisnaiset päätyvät haaremiin, tuollaista poliittisesti epäkorrektia, mutta silti aina suosittua orientalismia.
Totuus oli tietenkin se, että Pohjois-Afrikkalaiset merirosvot hyökkäsivät systemaattisesti Euroopan satamakaupunkien kimppuun ja kaappasivat kokonaisten laivojen miehistöt. Sadat tuhannet Eurooppalaiset miehet espanjalaisista ruotsalaisiin päätyivät juuri sellaisiin oloihin kuin mitä mustat orjat kärsivät toisaalla: kidutetuiksi, sairaiksi ja nälkiintyneiksi sekä töihin rakennustyömaille, kaleereihin, viljelyksille ja kaivoksiin. Ne, jotka onnistuivat pakenemaan kirjoittivat joskus muistelmia ja aiheesta on suuri määrä alkuperäislähteitä sillä kyse oli laajalti koetusta ongelmasta (kokonaisia rannikkokyliä siepattiin). Pohjois-Afrikan sulttaanikunnat olivat juuri samanlaisia orjakulttuureita kuin etelävaltiot Yhdysvalloissakin. Orjat eivät missään tapauksessa olleet "perheenjäseniä". Mutta koska aiheesta ei ole tehty ei-kaunistelevaa tv-sarjaa, kirjaa tai elokuvaa, ei sitä oikeasti ole enää olemassakaan. Eikä sitä mainittu minun yliopistossani.
Amerikkalainen historia on siis globaalia historiaa, ja meitä eurooppalaisia oikeasti koskettaneet asiat historiassa unohdettu (natseja lukuunottamatta). Amerikkalainen asedebaatti liittyy jotenkin meihin, hiukan lähempänä sijaitsevan Sveitsin vastaava ohitetaan pikku-uutisella.
Todella absurdi esimerkki tästä on se, miten amerikkalaisten monimutkaista terveydenhoitovyyhtiä pohditaan vahvan emotionaalisesti brittiblogeissa ja tiedoitusvälineissä ja jopa Suomessa asti. Briteillä on tässäkin tasan kaksi todellisuutta: toisaalla jenkkien terveydenhoitosotku jota (enää vain Euroopassa suosittu) Obama yrittää ratkaista omalla systeemillään, toisaalta Pyhä ja Ilmainen NHS. Kukaan ei tiedä mitään naapurimaan Ranskan terveydenhoidosta (joka onneksi on parempi kuin Britannian, kuten huomasimme luokkaretkellä erään opiskalijan saadessa pahan ruokamyrkytyksen...). Entä kuinka moni Yhdysvaltojen terveydennhoitoa päivittelevä suomalainen tietää mitään Venäjän vastaavasta?
Tämä ei ole krittiikki Yhdysvaltoja kohtaan. Joskus parikymppisenä luin Chomskyä aivan innoissani, mutta sitten kasvoin aikuiseksi ja opin maailman olevan aika monimutkaisen, valtioiden (ja niiden johtajien, intressiryhmien, heimojen, juuri sinun) olevan omia intressejään ajavia opportunisteja ja ettei historiassa oikein ole selkeitä pahiksia ja hyviksiä. Minulla ei ole mitään Yhdysvaltoja vastaan ja syypäitä jenkkikulttuurin dominanssiin eivät varsinaisesti ole jenkit - vain pikemminkin me itse, jos emme vaivaudu ottamaan selvää omasta historiastamme ja edes lähimmistä naapurimaista. Muulle maailmalle toki Länsimaat = Yhdysvallat (eli länsimaiden ulkopuolella meitä kaikkia naisia pidetään Sinkkuelämää-pissiksinä) mutta ei meidän nyt itse tarvitse olla noin sivistymättömiä.
