torstai 5. maaliskuuta 2009

Blogin esittely


Valitsin viime kesänä kurssivaihtoehdoksi kirjallisuuden tutkimuksen kurssin nimeltä "Fictions in History" ja olen jälkeenpäin katunut tuota melkoisesti. Ensimmäisellä lukukaudella käytiin läpi kauhufiktiota suorastaan fanaattisella freudilaisella ja feministisellä otteella, mikä ei käytännossä opettanut mitään kyseisestä genrestä, mutta sitäkin enemmän 2000-luvun akateemisesta kirjallisuudentutkimuksesta.



Kirjoittajana ja kirjojen ystävänä minulla on erilainen ote tuohon nuoruuteni pelastajaan ja parhaaseen vapaa-ajan aktiviteettiin (lukeminen) Kirjat ovat joko hyviä tai huonoja. Hyvissä kirjoissa on kolmiuloitteisia henkilohahmoja, nautinnollista dialogia ja mukaansa tempaava dialogi.
Hyvien ja huonojen kirjojen lisäksi on olemassa outoja kirjoja. Kirjoja, joiden kirjoittaja ei ole kiinnostunut aikakautensa trendeistä ja tuntuu elävän aivan omassa todellisuudessaan. Jos olette lukeneet fantasiaklassikon Night Land, tiedätte mitä tarkoitan.

Minä kerään outoja kirjoja.


Tässä blogissa tulen kertomaan oman, jargonvapaan ja mahdollisesti poliittisesti epäkorrektin mielipiteeni niistä kirjoista, joita minun pitää (kirja viikossa periaatteella) lukea kurssiani varten. Tämän lisäksi käsittelen artikkeleita (aiheina filosofia, historia ja uskonto) sekä omaa vapaa-ajan lukemistani, johon kuuluu kaikenlaista Lovecraftista taidehistoriaan ja sivilisaatioteorioihin. Yliopiston BA-loppuprojektia (opiskelen Englannissa) varten tutkin parasta aikaa fascismia ja futurismia, joten 1900-luvun omituisuudet tulevat ajoittain hallitsemaan lukulistaani.

Suosikkigenrejäni ovat kauhu, scifi ja fantasia, mutta olen valikoiva suosikkieni suhteen.

Mahdollisilta lukijoiltani toivon lukuvinkkejä. Ei, en aio lukea Darren Shania tai Twilightia. Etsin parasta aikaa kirjoja, joissa on demoneita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti