Terrorismista kirjoittavan kirjailijan tai käsikirjoittajan pitää siis mennä itselleen hyvin vieraan pään sisään. Meistä enemmisto ei pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa haluaisi tappaa siviileitä - minä luulen, että tosipaikan tullen olisin valmis puolustamaan sekä Suomea, että Britanniaa, mutta en pysty kuvittelemaan yhtään tilannetta, jossa veisin pommin juna-asemalle ja murhaisin viattomia turisteja ja kotiin palaavia toimistotyontekijoitä summamutikassa. Koska suurin osa kirjailijoista ja käsikirjoittajista kuuluu samaan ei-terroristien joukkoon, joutuvat he aiheesta kirjoittaessaan todenteolla pohtimaan ideologista fanatismia ja sen erilaisia ilmenemismuotoja. Toimiva esimerkki aiheesta on Joseph Conradin Salaisen Agentin loppu (muuten en oikein välitä koko kirjasta) joka kuvaa terroristien maailmankuvaa, vaarallisuutta ja myos säälittävyyttä todella hyytävällä tavalla. Anarkistien terrorismi oli siinä mielessä tietenkin vielä pelottavampaa kuin nykyinen jihadismi, että terroristit olivat aivan tavallisennäkoisiä eurooppalaismiehiä, jotka sulautuivat massaan pommeineen ja käsikranaatteineen.
Homeland kuuluu genreen "edgy tv", suunnilleen vampyyriromanssin kaltaisen inflaation kärsineeseen tv-viihteen siipeen, jonka mielestä moniongelmaiset henkilohahmot, mustavalkoisen moraalin puute, kova kiroilu ja rrrankka väkivalta ovat hyvän fiktion takuu. Näin tässä terrorismia käsittelevässä sarjassa on luonnollisesti maaninen ja seksuaalisesti holtiton naisagentti, Irakissa terroristien vankina ollut ja näiden puolelle kääntynyt merijalkaväen sotilas, tämän vaimo jolla on suhde miehen parhaaseen ystävään, kapinallinen teinitytär, korruptoitune....äsht, haukotuttaa jo näitä kliseitä luetellessa. En kirjoittajana ole kovinkaan hyvä juonenkuljetuksessa ja silti huomasin ammottavia aukkoja logiikassa, typeriä kliseitä, turhaa toistoa ja harvinaisen epäuskottavan tuotantokauden loppu-antikliimaksin. Sitten huomasin jotain oikeastaan aika mielenkiintoista - ollakseen rrrankka sarja tuntuivat käsikirjoittajat ujostelevan terrorismin ideologian kanssa. Väkivaltaa, seksiä ja kirosanoja kyllä viljeltiin, mutta syyt siihen, miksi kukaan päättäisi suorittaa itsemurhaiskun olivat tabuaihe.
Terroristien puolelle siirtyneen Brodyn syyt tekoonsa olivat tästä hyvä esimerkki. Koska käsikirjoittajat eivät ymmärtäneet mitään ideologisesta vakaumuksesta annettiin syyksi lähinnä se, että amerikkalaissotilaat olivat pommittaneet Madrassaa, jonka lähellä terroristijohtaja asui ja näin tappaneet suuren jouko poikia, joista yhden kanssa vankina oleva Brody oli ystävystynyt. Viattomien lasten joutuminen uhriksi on shokeeraavaa - tuossapa se kaikista helpoin tapa välttää kysymystä ideologiasta ja fanaattisuudesta. Näin Brodyn dilemma muuttuikin ihan yksinkertaiseksi: välittääko hän enemmän omista lapsistaan kuin kostosta kuolleiden lasten puolesta.
Sarjan sivuosissa esiintyi saudiarabialais-amerikkalainen pariskunta, joka toimi osana terroristiorganisaatiota. Eräässä jaksossa he pakenivat sekä CIA:a, että omiaan, lopulta tuo terroristeihin liittynyt nuori nainen pidätettiin ja CIA-virkailija ajoi hänet kuulusteltavaksi pitkän automatkan, jonka aikana hän yritti saada naista kertomaan syistään Al Qaedaan liittymisestään. Koko jakso toi mieleen lähinnä kapinallisen teinityton kotiinviennin karkumatkalta, minkäänlaisesta vakaumuksesta tai selityksestä ei ollut puhettakaan, muuta kuin epämääräisestä epäoikeudenmukaisuudesta, jota hän oli todistanut asuessaan perheensä kanssa Saudi-Arabiassa ja rakastuessaan paikalliseen mieheen. Tässä vaiheessa tulin siihen lopputulokseen, että sarjan kirjoittajat kerta kaikkiaan ovat näitä ihmisiä, joilla ei ole oikein minkäänlaisia tärkeitä arvoja tai aatteita kannatettavanaan ja jotka näinollen eivät vain osaa mennä aidosti fanaattisen ihmisen pään sisään. Ehkä he uskovat terroristien olevan aivan samanlaisia kuin mitä he itse ovat, mutta kokevan maailman epäoikeudenmukaisuuden jotenkin erityisen voimakkaasti.
Tuosta sarjan rankistelevasta otteesta ja arasta hiipimisestä suurempien kysymysten äärellä syntyy jännittävä ristiriita - ei kuitenkaan tarpeeksi jännittävä, että jaksaisin katsoa toista tuotantokautta. Viimeisessä jaksossa Brodyn oli tarkoitus räjäyttää ilman huoneellinen politiikkoja ja itsensä ja hän räpelsi pommiliiviensä kanssa kiusallisen kauan, kenenkään huomaamatta mitään. Samalla katsoja tietää, että ei tässä nyt mikään tule räjähtämään, muutenhan ei olisi tulisi toista tuotantokautta ollenkaan.
Homeland perustuu israelilaiseen sarjaan. Olisi mielenkiintoista tietää miten sen mentaliteetti eroaa tästä virityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti